Tutkimus, innovaatio, kestävä kehitys.
Missiomme

Ambrogio-robottiruohonleikkurit suunnittelee, valmistaa ja toteuttaa aina ja kokonaan Zucchetti Centro Sistemi SpA (ZCS).

Video Produzione
Fabrizio Bernini 1520x1040

Zucchetti Centro Sistemin (ZCS) perusti vuonna 1985 Fabrizio Bernini. Yhtiö perustuu vahvoihin ja konkreettisiin arvoihin: asiantuntemukseen ja kokemukseen, teknologiseen tutkimukseen, mutta myös yhteiskunnalliseen vastuuntuntoon, ympäristön kunnioittamiseen, luovuuteen ja innokkaaseen asenteeseen.

Tänä päivänä yhtiö on todellinen kiintotähti robotiikan ja automaation alalla, mutta myös ohjelmistokehityksen sekä uusiutuvia energianlähteitä koskevan tutkimuksen alalla.

Ohjelmistotalona syntynyt ZCS on nopeasti vakiinnuttanut asemansa myös kansainvälisellä näyttämöllä robotiikan ja automaation alalla. Yli 20 vuoden ajan yritys on ollut osa Holding Zucchetti SpA:ta, joka on Italian suurin TVT-alan konserni ja yksi Euroopan suurimmista.

Chi siamo

Yhtiön rakenne ja ZCS:n missio

Zucchetti Centro Sistemi jakautuu viiteen liiketoimintayksikköön: ohjelmistosuunnittelu, terveydenhoito, automaatio, robotiikka ja vihreä innovaatio.

Tarkoituksena on ollut ensisijaisesti monipuolistaa ja laajentaa hallintaohjelmistojen kehittämisellä hankittua tietoa ensiluokkaisen palvelun tarjoamiseksi tietotekniikan, elektroniikan sekä mekaniikan alalla.

ZCS:n missiona on suunnitella ja valmistaa innovatiivisia ja tehokkaita tuotteita etenkin yhteiskunnallista ja ympäristövastuuta silmällä pitäen.

ZCS:n mukaan innovaatio, teknologinen tutkimus ja kehitys ovat osa kulttuuria: yrityksen sydän on idealaboratorio (Idealab), vuonna 2005 syntynyt tutkimus- ja kehityskeskus, jonka valttina on ammattitaitoinen ja pätevä henkilöstö.

Zucchetti Centro Sistemi on saanut tärkeitä palkintoja, muun muassa kaksi kertaa innovaatiopalkinnon ”Premio dei Premi”, jonka perusteissa mainitaan “yhtiön johdon tavoitteet ja sitoutuminen innovaation ja yhteiskunnallisen vastuun alalla”. Tänä päivänä yhtiö toimii kansainvälisesti ja sen teknologiaa on viety yli 60 maahan.